Naisten rugbyn SM -07 Tampereen Vehmaisilla

26.8 Turnauksessa sinetöidyn Suomen Cupin voiton jälkeen oli edessä vielä yksi koitos: SM-finaali. Finaaliin vastustajakseksemme oli tiensä selvittänyt Suomen Cupin kakkonen Warriors, joka aiemmin kokemistaan suurista tappioista huolimatta ei ollut tullut häviämään. Toisin kuitenkin kävi… Mutta tiukan väännön kautta.

 

Vaikka turnaus järjestettiinkin Tampereella, missä varsinaista täyttä naisten rugbyseuraa ei (toistaiseksi) ole, oli paikalle valunut joitakin kannustusjoukkoja ja muita kiinnostuneita katsojia. Peli-ilma oli täydellinen, ei liian kuuma mutta ei liian kylmäkään. Alkulämpät liukuivat ohi jälleen nopeasti ja joukkueet komennettiin kentälle asemiin tällä kertaa 15 pelaajan vahvuisina. Kenttä tuntui yhtäkkiä paljon pienemmältä kuin alkukesästä, olihan pelaajia nyt yhteensä kymmenen enemmän. Puolustuslinjojen murtaminen ei siis olisi enää yhtä helppoa.

 

Ensimmäinen puoliaika oli JRCL:lle vaikea. Yksi hieno try (ja sitä myötä hieno conversio) syntyi alkupuoliskolla Mikin tekemänä, mutta muuten peli pysyi lähes koko ajan omassa päädyssä. Puolustuslinja kuitenkin piti, eikä Warriors päässyt pahemmin yllättämään. Vaikka olimme alakynnessä, hymy ei kuitenkaan hyytynyt. Kaveria ei jätetty kiperimmässäkään paikassa, tästä hyvänä todisteena Jyrkkä ja Kati, jotka taklasivat yhdessä samaa pelaajaa niin lujaa, että tuloksena Katille 5 tikkiä päähän ja Jyrkälle katu-uskottava silmäkulma. Peli kuitenkin jatkui, ja puoliajalle saapui päättäväinen joukko puolustamaan kyllästyneitä pelaajia. Seuraava puoliaika pelattaisiin vastustajan päädyssä!

 

Ja niinhän siinä kävi, että toinen puoliaika sujui paljon paremmin. Saimme hyökkäyskuviot kuntoon ja tukipeli toimi. Maalejakin syntyi kaksi, toinen Outin tekemänä pitkän väännön päätteeksi ja toinen Heidin hienon taistelun tuloksena (Ronin hienosti tukemana). Kun molemmat conversiot vielä menivät nappiin, oli johto jo melkein turvallinen. Scrumeja oli edelleen paljon, kuten myös harmittavan monta penaltya: tuomari oli tarkkana. JRCL ei kuitenkaan masentunut omista virheistään ja otti vastustajan virheistä kaiken irti. Warriors yritti kaikkensa loppuun asti, mutta ei voinut mitään sille, että lyhyeltä tuntuneen 80-minuuttisen jälkeen JRCL:stä tuli Suomen Mestari komein luvuin 21-5!!! Pillin vihellys tuntui tulevan niin äkkiä, että kukaan ei edes ensin tajunnut mitä olikaan tapahtunut. Pian kentän täytti kuitenkin hihkuva ja hyppivä joukko uusia Suomen mestareita!

 

Ilonpito jatkui kentällä vielä palkintojen jaon merkeissä. Kauden viimeisessä matsissa palkittiin parhaiden pelaajien, joita tällä kertaa olivat Warriorsilta Minna ja JRC:ltä Miia (TRC!!), lisäksi muita kauden aikana ja maajoukkuetouhuissa ansioituneita pelaajia ja taustavaikuttajia. Kauden kehittyneimpien titteli jaettiin Emmin ja Hetan kesken, ja maajoukkueen jättäviä toimijoita palkittiin niin ikään (kuten myös jatkavia, kaljatölkinjuontikisan merkeissäkin). Yleisten asioiden jälkeen vuorossa oli meidän kohokohta, eli voittajan kruunaus... Mitalit kiilsivät ja Suomen Cupin pokaali hohti kilpaa hymyjen kanssa JRCL:n voittokuvissa : Menossa mukana oli myös JRCL:n virallinen mäyräkoira ampparipaidassaan (=ampparihihassaan) sekä le Coq.

 

Kolmas puoliaika vei meidät O'Connell'siin, missä menoa tahditti juuri aiemmin pelattu ja videoitu peli tv-ruudulta sekä eriväriset shotit. Kovassa nälässä pääsimme jossain vaiheessa myös siirtymään pizzapaikkaan, minkä jälkeen porukka erosi omiin kaupunkeihinsa. JRC:n mukaan lähti edustamaan myös pari tamperelaista. Bussissa meitä viihdytti hyvien biisien lisäksi banjomiini-vitsikisa, johon myös kuski osallistui. Voittaja jäi epäselväksi, mutta meininki oli hyvä! Jyväskylässä menimme vielä ties kuinka monensille etkoille Satun luokse ennen kuin matka jatkui jonon ohi kohti baaria. JRCL ON SUOMENMESTARI!!!